
Toisissa popoissa on napit, toisissa pitkät varret.
***
Olen selvinnyt koko talven muutaman vuoden vanhoilla housuilla sekä kahdenmallisella, mutta neljällä erivärisellä villapaidalla. Olen myös katsonut vinoon kapealahkeisia housuja jo monta vuotta. Tämän lisäksi inhoan sovituskoppiuurastusta. Olen kuitenkin vahavasti päättänyt siirtyä tälle vuosituhannelle ja uhmata tätä mielikuvaa.
Aamulla on kylmä, joten pitää laittaa pitkikset, pari paitaa + yksi niistä neljästä villapaidasta, paksu toppatakki, pipo, tumput x 2 ja kaulahuiveja sekä takin sisä- että ulkopuolelle. Sit niiden kalsareiden kanssa on tietenkin sukat ja villasukat. Voisin tällä varustuksella lähteä vaikka pohjoisnavalle, mutta valitsekin halogenispottien täyttämän ja läkähdyttävän kuuman kauppakeskuksen.
Ähellän ja puhellan, vaihdan vaatteita, haen uusia kokoja rekistä, vaikka työkaveri on käskenyt käyttää myyjää apuna. Yhdessä kaupassa käytinkin avuliasta myyjää ja sen seurauksena ostin tuhottoman kalliit vaatekappaleet.
Lopputulos on ollut huikea! Perjantaina ostin kahdet kengät, hamosen ja paidan. Tänään shoppasin kahdet (pillipöksyt!!!!) paitoja kassan, vyön, huivin ja korjautin kelloni. Piti myös kavennuttaa uudet saappaat varresta mutta kustannukset olisivat nousseet yli saappaiden hinnan, joten asiaa pitää harkita tarkasti. Ajattelin josko saisin ihan itse ne kavennettua, mitäs luulette. Onnistuuko tavallinen -90-luvun Singeri moiseen suoritukseen?
Mutta huh, tää vaatekaapin päivitys on hurjaa puuhaa! Olen kuitenkin iloinen :)
Omatuntoni on myös puhdas näiden uusien vaatteiden ostolta, sillä niin harvoin mitään shoppaan. Uffilla on tosin tasaeuropäivät, joten voisipa sinnekin poiketa...
Vanhemmille ja veljille erikoishuomio: Muistakaa että elämme nyt seuraavaa tuhatvuotista, joten ei tarvitse kummastella kapealahkeisia pöksyjäni. Ajatella että vielä tässä iässä pitää miettiä mitä pistää päälle kun tapaa vanhemmat ja muut perheenjäsenet, jotta välttyy ironisilta katseilta ja kommenteilta :)

8 kommenttia:
Voi ettà oli helpottavaa luettavaa. Minulla kun on shoppailuinho ja olen luvannut itselleni uuden vaatteen yhdestà kadotetusta kilosta jàlkeen uuden vuoden. Nyt on viisi uutta vaatetta luvassa. Pitàisi mennà sovituskoppiin. Minulla on kyllà vain positiivista sanottavaa kaupan myyjistà: kallis maku niilà on, mutta voi kuinka sopivaa!
Onnea viidestä uudesta vaatteesta, olet mielestäni ansainnut bonusvaatteet. Viisi -kiloa on huima saavutus!
Upeaa, Mahtavaa!!
En malta odottaa nähdä pillihousujasi, joita viime vuosituhannelle jämähtäneet fossiilit paheksuvat. Tosin nyt he yrittävät tehdä sen silmää räpäyttämättä ja haukkovat henkeään, koittaen verhota sen aivastukseksi! Ehkä heistä rapisee tuon aivastuksen myötä muutama kalkkikerros pölyä pois.
Annoin yhdet 34-36 koon pohkeita nuolevat pillifarkkuni 14-vuotiaalle teinille, koska ne menivät pesussa kasaan, enkä mahtunut niihin enään edes mukavuusrajan alittaneena. Kuulin teinin äidiltä, että teini oli vetäsyt ompelukoneen esiin ja KAVENTANUT lahkeita. Että silleen.
Mutta hyvä että tuli käyttöä.
Minäkin inhoan vaatteiden sovittelua. Sovituskopit ovat aina liian pieniä, valot liian räikeitä ja peilit armottomia. Mikään ei oikein näytä hyvältä. Mulla saattaa mennä kuukausia, etten osta yhtää mitään. Ja sitten tulee ihme vimma ostaa. Minäkin tarvitsisin nyt sellaiset kapealahkeiset mustat housut. Eilen sitä ajattelin ja ensi kuussa ostan.
eilen... joo, nuo aivastellija on suorastaan hautautunut kalkin alle, toisin kuin kyseisen teinitytön vanhemmat. Onko niistä pöksyistä enää mitään jäljellä.
Kirjailijatar: Hih, ostin juuri tuollaiset mustat pöksyt, olen tunkenut ne uusiin saappaisiin ja olen tyytyväinen :) Näihin Vero Modan pöksyihin tosin tarttuu kaikki töhnä, muuten oikein mahtavat. Onnea shoppailuun, olen hengessä mukana!
Sitä minäkin pohdin, että miten niistä saattoi enää kaventaa senttiäkään! Ehkä hänen nuorentytön pohkeensa eivät olleet vielä saavuttaneet naisellisia muotoja ;)
Ihanaa, olen aivan innoissani puolestasi! On se niin mieltä piristävää, virkistävää ja hymyilyttävää kun saa uudistaa vaatekaappia uusiin taajuuksiin :) Itse koitan tehdä samaa juuri nyt, en malta odottaa kevättä, sulalumi sulalumi...
Parolan asema: Tukholman kalustemessuilla hiihdän nämä pillipöksy jalassa jo kuin vanha tekijä, loisto kapistukset ;)
Toivottavasti vaatekaappiisi löytyy mahtiostoksia :) Itse suuntaan katseeni huomenna näihin södermalmin ihkuputikkeihin ja -kirpputoreihin :)
Lähetä kommentti